P-A-R-A-S biisi hetkeen. Päätyi heti ensimmäisen soiton jälkeen pyörimään repeatilla. Hauskat sanat, hyvä biitti, niin kesäbiisi 2010. Enjoy!
torstai 29. huhtikuuta 2010
Vegaaneja, onko heitä
Päivän mieliteko: jauheliha. Eipä ole saanut sitä pariin viikkoon. Tai maustamatonta kanaa. Milloin elämästä tuli luovimista eri alojen lakkojen välillä? Milloin ei voi ostaa mitä haluaa (sikanautajauheliha kun ei käsittääkseni ole kovin paljoa pyydetty), ei pääse bussilla toisella puolelle kaupunkia tai on pakko suunnitella loppuviikon ruokaostokset niin ettei häiritse että kaupat ovat kiinni jonkin lakon takia? Ei voi ymmärtää..
Huh Hah Heijaa
Pää käy lievästi sanottuna ylikierroksilla. VALO!! KEVÄT!! Huhtikuu meni töissä huomaamatta ja pientä loppusilausta varten on talvi 2009-2010 taputeltu valmiiksi. Hyvästi Pasila! Elämä menee kausissa ja viime talvi olisi Dow Jones indeksillä mitattuna ollut varmaan miinus 15. Tai no.. Oikeastaan mikään ei ollut niin huonosti kuin kuvittelin tai sitten ne olivat kaksinverroin niin huonosti. Ajattelen aina, että jokaisessa tilanteessa voi olla onnellinen (bullshit), pitää vaan iloita eri asioista. Jos talvi pitäisi tiivistää yhteen hetkeen, se olisi Aamu Pasilassa:
Taistelen lumikinosten läpi kohti työpaikkaa, juna oli taas myöhässä. Lähti toki ajallaan mutta seisoi sitten aseman ja Pasilan välissä vartin. Kello on 7.58 eli liian paljon, tästä kävelee vielä 10min. Koko koruton betonilähiö on verhoutunut lumeen. Ihmiset, jotka kävelevät vastaan huokuvat tyytymättömyyttä ja anemista arkea. Lopulta selviän työpaikalle 45min taistelun jälkeen. Pomoni katsahtaa kelloa. "Se on Anne 08.08." Maailma varmasti romahtaa siihen kahdeksan minuutin myöhästymiseeni... mrrrr.
Ehkä parhaiten talven Päiväni Murmelina- jatkumoa kuvaa parhaiten seuraavat muutokset (= leffa kertoo siitä miten päähenkilö elää saman päivän yhä uudelleen. Se on puuduttavaa katsottavaa..)
"Neponen, mä näin elämäni filminä siinä, kun kaaduin. Ei ollut häävi kyllä, kaksi tähteä antaisin korkeintaan. Surkeat ekstrat oli kans." Pasila TV-2
Taistelen lumikinosten läpi kohti työpaikkaa, juna oli taas myöhässä. Lähti toki ajallaan mutta seisoi sitten aseman ja Pasilan välissä vartin. Kello on 7.58 eli liian paljon, tästä kävelee vielä 10min. Koko koruton betonilähiö on verhoutunut lumeen. Ihmiset, jotka kävelevät vastaan huokuvat tyytymättömyyttä ja anemista arkea. Lopulta selviän työpaikalle 45min taistelun jälkeen. Pomoni katsahtaa kelloa. "Se on Anne 08.08." Maailma varmasti romahtaa siihen kahdeksan minuutin myöhästymiseeni... mrrrr.
Ehkä parhaiten talven Päiväni Murmelina- jatkumoa kuvaa parhaiten seuraavat muutokset (= leffa kertoo siitä miten päähenkilö elää saman päivän yhä uudelleen. Se on puuduttavaa katsottavaa..)
- Alkaa pitää normaalina lähijunan käyttöä ja siihen juoksemista. Joka_aamu. (Okei myönnän: säästän nykyisen työmatkan takia melkoisesti taksikuluissa).
- Ei pidä Jipun tuotantoa ahdistavana vaan lohduttavana ja lämpimänä. Pitää normaalina ko. tuotannon kuuntelemista 2h päivässä, kolme kuukautta putkeen.
- Alkaa ymmärtää mistä Ismo Alanko oikein laulaa eikä vaihda radioasemaa ensimmäisten sävelten aikana (????????????????????????).
- Huomaa nauravansa hysteerisesti piirrossarja Pasilan letkautuksille.
- Huomaa myötäilevänsä palavereissa sitä miten a) sosiaalinen media - mikä media? b) eihän täällä kukaan edes puhu englantia c) onko kaikilla nyt kahvi ja dominokeksi kädessä että voidaan aloittaa?
"Neponen, mä näin elämäni filminä siinä, kun kaaduin. Ei ollut häävi kyllä, kaksi tähteä antaisin korkeintaan. Surkeat ekstrat oli kans." Pasila TV-2
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Muutoksia y-akselilla
Milloin sitä ehtisi keskittymään yhteen asiaan kerrallaan? Ehkä sitten vapun jälkeen. Tällä hetkellä meneillään
- Siirtymä uuteen työhön http://sukkia-ja-samppanjaa.blogspot.com/2010/03/patkatyolaisen-arkea.html
- Vanhan työn keskeneräiset projektit, joissa olen mukana toukokuuhun asti.
- Opiskelujen Part 1 päätös - vielä kun saan kaikki palauttamattomat tehtävät valmiiksi.
- Kuntoprojekti
- Kämppäprojekti (pientä laittoa)
No ainakaan ei tarvitse miettiä miten sitä vapaa-aikansa käyttää kahden työn, koulun ja joidenkin harrastustensa välillä. Huoh... kyllä tää tästä ja ylöspäin mennään!
- Siirtymä uuteen työhön http://sukkia-ja-samppanjaa.blogspot.com/2010/03/patkatyolaisen-arkea.html
- Vanhan työn keskeneräiset projektit, joissa olen mukana toukokuuhun asti.
- Opiskelujen Part 1 päätös - vielä kun saan kaikki palauttamattomat tehtävät valmiiksi.
- Kuntoprojekti
- Kämppäprojekti (pientä laittoa)
No ainakaan ei tarvitse miettiä miten sitä vapaa-aikansa käyttää kahden työn, koulun ja joidenkin harrastustensa välillä. Huoh... kyllä tää tästä ja ylöspäin mennään!
torstai 11. maaliskuuta 2010
Viikon biisi!
Ehkä osuvin biisi hetkeen, en voi lopettaa nauramista LOL. Ja itsehän en allekirjoita tätä.. NOT :D
Kaikkee krääsää kertyy, ei kerkee mihkää kiintyy
Heität yhtee myttyy myttyy kaapin pohjalle ryttyy ryttyy
Teet pitkii shoppailu retkii lennät hakee Milanost meikkii
Käytät yhtä tiettyy merkkii, kämppä täynnä laukkui ja kenkii
Jotkut muijat ei tunne rajojansa, ne elää yli varojensa
Ne ei tunne rahojansa
Ne vaan tuhlaa ja tuhlaa
Kaikkee krääsää kertyy, ei kerkee mihkää kiintyy
Heität yhtee myttyy myttyy kaapin pohjalle ryttyy ryttyy
Teet pitkii shoppailu retkii lennät hakee Milanost meikkii
Käytät yhtä tiettyy merkkii, kämppä täynnä laukkui ja kenkii
Jotkut muijat ei tunne rajojansa, ne elää yli varojensa
Ne ei tunne rahojansa
Ne vaan tuhlaa ja tuhlaa
Pätkätyöläisen arkea
Pari vuotta pätkätöitä ja epämääräisen pituisia määräaikaisuuksia huhkittuani olen nyt mahdollisessa rekrytointiputkessa kohti vakituista työpaikkaa. Ei se toki ensimmäinen vakityöpaikkani ole, mutta tavallaan ensimmäinen lajissaan ja pääkaupunkiseudulla. Minut on yleensä valittu työtehtäviini noin puolen tunnin pituisen haastattelun jälkeen. On kerrattu mitä olen tehnyt, mitä opiskelin, mitä harrastan ja sen senmoista. Joskus mietin kun täyttelin noin sataviisikymmentä (okei, pientä hyperbolaa) työhakemusta, että minne ne hukkuvat. Eivät välttämättä minnekään. Aina sieltä voi ponnistaa jotakin, kuten nyt.
Täytin alussa mainittuun firmaan työhakemuksen joskus jo aikaa sitten. Mitään ei kuulunut silloin takaisin päin. Nyt yhtäkkiä soitettiin, että kiinnostaisiko minua tämän tyyppinen työ, jota heillä olisi tarjolla? Totta kai. Keksin jotakin miksi ko. firma minua alunperin kiinnosti ja miksi minä sopisin sinne työntekijäksi. Totuus on, että täytin hakemuksen firman nimen takia. Sitä kuulee harvoin ja se on aika ponteva. Mutta eihän sellaista voi sanoa.
Sovin minulle soittaneen henkilön kanssa puhelinhaastattelusta seuraavalle keskiviikolle. Puhuimme tunnin, edeten melkoisella vauhdilla (hänellä kiire, minä töissä). Sitten sovimme, että tulen käymään. Puhuimme lisää, tällä kertaa 2,5h ja minua haastatteli vuoron perään 3 muuta henkilöä. Jatkoimme seuraavalla viikolla kolmen uuden haastattelijan kanssa pari kolme tuntia lisää. Viimeisin heistä istui toisessa maassa ja minä hymyilin videokonferenssin välityksellä hänelle.
Sitten toimitin perinpohjaisen selvityksen opiskeluistani, todistuksistani ja muista asiakirjoista. He keskustelivat suosittelijoideni kanssa, toimitin laajennetun listan heistä. Sain kuulla olevani ykkösehdokas. Tänään sain puhelun, että saan kirjallisen tarjouksen (?) yritykseltä tänään illalla tai viimeistään huomenaamulla.
"Me olemme maailman johtava ******** alan yritys. Rekrytoimme alan parhaat kyvyt ja asiantuntijat, huippuyliopistoiden creman (=espresson pinnalla oleva vaahto) sekä kaikki, jotka meillä työskentelevät ovat osoittaneet kykynsä toimessaan. Emme markkinoi missään tai kenellekään. Asiakkaamme ovat kunkin toimimaan 50 suurinta yritystä listalla, heistäkin me valikoimme asiakkaiksi vain puolet. Me emme syleile laajaa asiakaskuntaa, me keskitymme pyramidin kärkeen ja sitä paitsi kun me laitamme laskun työstämme, ei kellään muulla ole sitä edes varaa maksaa."
Heti tämän jälkeen tiesin sopivani yritykseen kuin punainen pohja mustiin korkkareihin. Puhuja käytti enemmän superlatiiveja kertoessaan yrityksestä kuin minä blogikirjoituksissani. Täydellistä! En vaan jaksaisi enää odottaa sitä tarjousta ja tarkistaa mailiboxiani 125. kerran. Extrajännää!!! Ja päivän päällimmäinen ajatus kaikesta hehkutuksesta huolimatta: Pessimisti ei pety!
To be continued...
Täytin alussa mainittuun firmaan työhakemuksen joskus jo aikaa sitten. Mitään ei kuulunut silloin takaisin päin. Nyt yhtäkkiä soitettiin, että kiinnostaisiko minua tämän tyyppinen työ, jota heillä olisi tarjolla? Totta kai. Keksin jotakin miksi ko. firma minua alunperin kiinnosti ja miksi minä sopisin sinne työntekijäksi. Totuus on, että täytin hakemuksen firman nimen takia. Sitä kuulee harvoin ja se on aika ponteva. Mutta eihän sellaista voi sanoa.
Sovin minulle soittaneen henkilön kanssa puhelinhaastattelusta seuraavalle keskiviikolle. Puhuimme tunnin, edeten melkoisella vauhdilla (hänellä kiire, minä töissä). Sitten sovimme, että tulen käymään. Puhuimme lisää, tällä kertaa 2,5h ja minua haastatteli vuoron perään 3 muuta henkilöä. Jatkoimme seuraavalla viikolla kolmen uuden haastattelijan kanssa pari kolme tuntia lisää. Viimeisin heistä istui toisessa maassa ja minä hymyilin videokonferenssin välityksellä hänelle.
Sitten toimitin perinpohjaisen selvityksen opiskeluistani, todistuksistani ja muista asiakirjoista. He keskustelivat suosittelijoideni kanssa, toimitin laajennetun listan heistä. Sain kuulla olevani ykkösehdokas. Tänään sain puhelun, että saan kirjallisen tarjouksen (?) yritykseltä tänään illalla tai viimeistään huomenaamulla.
"Me olemme maailman johtava ******** alan yritys. Rekrytoimme alan parhaat kyvyt ja asiantuntijat, huippuyliopistoiden creman (=espresson pinnalla oleva vaahto) sekä kaikki, jotka meillä työskentelevät ovat osoittaneet kykynsä toimessaan. Emme markkinoi missään tai kenellekään. Asiakkaamme ovat kunkin toimimaan 50 suurinta yritystä listalla, heistäkin me valikoimme asiakkaiksi vain puolet. Me emme syleile laajaa asiakaskuntaa, me keskitymme pyramidin kärkeen ja sitä paitsi kun me laitamme laskun työstämme, ei kellään muulla ole sitä edes varaa maksaa."
Heti tämän jälkeen tiesin sopivani yritykseen kuin punainen pohja mustiin korkkareihin. Puhuja käytti enemmän superlatiiveja kertoessaan yrityksestä kuin minä blogikirjoituksissani. Täydellistä! En vaan jaksaisi enää odottaa sitä tarjousta ja tarkistaa mailiboxiani 125. kerran. Extrajännää!!! Ja päivän päällimmäinen ajatus kaikesta hehkutuksesta huolimatta: Pessimisti ei pety!
To be continued...
Opiskelun iloa
Jonakin päivänä minä vielä valmistun, aivan varmasti. Tämä tuskalla ja tahdonvoimalla ponnisteltu tutkinto on valmis ja minulla on paperi siitä etten ole enää "melkein valmis merkonomi" (= kuukauden koulua käynyt) vaan ihan oikea merkonomi. Jes!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)