Viikon biisi!

Ehkä osuvin biisi hetkeen, en voi lopettaa nauramista LOL. Ja itsehän en allekirjoita tätä.. NOT :D

Kaikkee krääsää kertyy, ei kerkee mihkää kiintyy
Heität yhtee myttyy myttyy kaapin pohjalle ryttyy ryttyy
Teet pitkii shoppailu retkii lennät hakee Milanost meikkii
Käytät yhtä tiettyy merkkii, kämppä täynnä laukkui ja kenkii
 Jotkut muijat ei tunne rajojansa, ne elää yli varojensa
Ne ei tunne rahojansa
Ne vaan tuhlaa ja tuhlaa

Pätkätyöläisen arkea

Pari vuotta pätkätöitä ja epämääräisen pituisia määräaikaisuuksia huhkittuani olen nyt mahdollisessa rekrytointiputkessa kohti vakituista työpaikkaa. Ei se toki ensimmäinen vakityöpaikkani ole, mutta tavallaan ensimmäinen lajissaan ja pääkaupunkiseudulla. Minut on yleensä valittu työtehtäviini noin puolen tunnin pituisen haastattelun jälkeen. On kerrattu mitä olen tehnyt, mitä opiskelin, mitä harrastan ja sen senmoista. Joskus mietin kun täyttelin noin sataviisikymmentä (okei, pientä hyperbolaa) työhakemusta, että minne ne hukkuvat. Eivät välttämättä minnekään. Aina sieltä voi ponnistaa jotakin, kuten nyt.

Täytin alussa mainittuun firmaan työhakemuksen joskus jo aikaa sitten. Mitään ei kuulunut silloin takaisin päin. Nyt yhtäkkiä soitettiin, että kiinnostaisiko minua tämän tyyppinen työ, jota heillä olisi tarjolla? Totta kai. Keksin jotakin miksi ko. firma minua alunperin kiinnosti ja miksi minä sopisin sinne työntekijäksi. Totuus on, että täytin hakemuksen firman nimen takia. Sitä kuulee harvoin ja se on aika ponteva. Mutta eihän sellaista voi sanoa.

Sovin minulle soittaneen henkilön kanssa puhelinhaastattelusta seuraavalle keskiviikolle. Puhuimme tunnin, edeten melkoisella vauhdilla (hänellä kiire, minä töissä). Sitten sovimme, että tulen käymään. Puhuimme lisää, tällä kertaa 2,5h ja minua haastatteli vuoron perään 3 muuta henkilöä. Jatkoimme seuraavalla viikolla kolmen uuden haastattelijan kanssa pari kolme tuntia lisää. Viimeisin heistä istui toisessa maassa ja minä hymyilin videokonferenssin välityksellä hänelle.

Sitten toimitin perinpohjaisen selvityksen opiskeluistani, todistuksistani ja muista asiakirjoista. He keskustelivat suosittelijoideni kanssa, toimitin laajennetun listan heistä. Sain kuulla olevani ykkösehdokas. Tänään sain puhelun, että saan kirjallisen tarjouksen (?) yritykseltä tänään illalla tai viimeistään huomenaamulla.

"Me olemme maailman johtava ******** alan yritys. Rekrytoimme alan parhaat kyvyt ja asiantuntijat, huippuyliopistoiden creman (=espresson pinnalla oleva vaahto) sekä kaikki, jotka meillä työskentelevät ovat osoittaneet kykynsä toimessaan. Emme markkinoi missään tai kenellekään. Asiakkaamme ovat kunkin toimimaan 50 suurinta yritystä listalla, heistäkin me valikoimme asiakkaiksi vain puolet. Me emme syleile laajaa asiakaskuntaa, me keskitymme pyramidin kärkeen ja sitä paitsi kun me laitamme laskun työstämme, ei kellään muulla ole sitä edes varaa maksaa."

Heti tämän jälkeen tiesin sopivani yritykseen kuin punainen pohja mustiin korkkareihin. Puhuja käytti enemmän superlatiiveja kertoessaan yrityksestä kuin minä blogikirjoituksissani. Täydellistä! En vaan jaksaisi enää odottaa sitä tarjousta ja tarkistaa mailiboxiani 125. kerran. Extrajännää!!! Ja päivän päällimmäinen ajatus kaikesta hehkutuksesta huolimatta: Pessimisti ei pety!

To be continued...

Opiskelun iloa

Jonakin päivänä minä vielä valmistun, aivan varmasti. Tämä tuskalla ja tahdonvoimalla ponnisteltu tutkinto on valmis ja minulla on paperi siitä etten ole enää "melkein valmis merkonomi" (= kuukauden koulua käynyt) vaan ihan oikea merkonomi. Jes!

Take me to the Harvey Nic´s, please!

Olen aina miettinyt miten Stockmann on profiloitunut Suomen arvostetuimmaksi tavarataloksi. Toki sieltä saa tuotteita, joita ei muualta saa mutta noin äkkiseltään valikoima on luokkaa Sokos kalliimmilla hintalapuilla. Mielestäni paras osa Stockaa on kosmetiikkaosasto, joka erottuu edukseen. Uudessa Herkussa en ole ehtinyt vielä käymään, se tosin on antanut aihetta jopa Facebook- päivityksille omassa kaveripiirissäni. En tiedä miksi minä en tunne olevani etuoikeutettu kun voin shoppailla Stockmannilla vaikka joka päivä. Itse asiassa käyn siellä todella harvoin. Eräät tuttavani mainitsevat aina onko jokin ostettu Stockmannilta, ikään kuin se olisi automaattisesti parempaa. Sama tuote, jonka saa sadasta muusta kaupasta, muuttuu äkillisesti paremmaksi mikäli se on ostettu Stockalta.

Minulla on yksi kriteeri, jonka mukaan rankkaan maailman tavarataloja paremmuusjärjestykseen. Jos kilpailu on tiukkaa niin otan avuksi kakkoskriteerin, nimittäin herkku/ruokaosaston. Ykkösenä on kenkäosasto. Tai niin kuin tavaratalo Brown Thomas, Dublinin Stockmann, sitä leikkisästi nimittää "Shoe heaven". Stockmann mainosti remonttinsa nostaneen kaupan tasokkuutta. Nyt meillä on oikein Euroopan tyyliin samppanjabaari, kenkäosastolla! Joten totta kai avainsanat kuultuani juoksin sinne. Yksi sana. Jättiläispettymys!

Okei, myönnän olevani diiva. Mutta minä rakastan kenkäosastoja. Parhaimmat niistä ovat kansainvälisissä tavarotaloissa. Täydellinen kenkäosasto on upottavan kokolattiamaton, sohvien, pehmeän valaistuksen, huikeiden korkojen sekä palvelualttiiden myyjien yhdistelmä. Mielellään taustalla vielä soi jokin Hotel Costes kokoelmalevy. Ja ne kengät! Kauniisti asetellut, klassista ja trendikästä, kallista ja edullista rinta rinnan.  Näillä saadaan asiakas ostamaan, jopa kaikkien ennalta harkittujen budjettien ylittäviä heräteostoksia.

Stockmannin kenkäosasto on kuin halpahalliversio muista metropolien suosikkikaupoista. Kengät on aseteltu vanerilevyille armottoman halogeenivalaistuksen alle eikä kodikkuudesta ole tietoakaan. Kenkien valikoima taas ei poikkea lähes lainkaan paikallisen K-Kengän valikoimasta vaan samaa nilkkuria kaupataan täälläkin. Etsitkö edustavaa korkokenkää? Tässä olisi Tamariksen 3cm korolla ja pyöreällä kärjellä varustettu malli, pohja muodikkaasti punaiseksi värjättynä - ihan "melkein" kuten kaikilla julkkiksilla. Voin pahoin.. Missä ihanat korkokengät, huikeat korot ja naisellinen näyttävyys? Missä Britanniassa ja Ranskassa myytävät kenkämerkit? Reaktio edellä mainitusta osastosta on niin lattea, että jos ottaisin lasillisen Nicolas Feuillattea siinä lomassa niin samppanjakin masentuisi kuplattomaksi siinä tekonahan ja halogeenivalojen kirkkaassa kurimuksessa.

Kysymys: onko tämä osasto todellisuudessa suunniteltu asiakaskuntaa silmällä pitäen ja tosiasiat hyväksyen (olemme kansa joka talsii kolme kuukautta ilman päivänvaloa, suurin osa kauhistelee stilettoja, emme halua maksaa mistään sekä arvostamme käytännöllisyyttä näyttävyyttä enemmän)? Ja miksi se esillepano on niin luvattoman huono??

Ruhovaraston kuningatar

Minulla on kylmä. Ei ainoastaan kylmä vaan KYLMÄ. Syy tähän on se, että työhuoneeni ikkuna on ollut viikonlopun auki. Tällä hetkellä istun koneella untuvatakki päällä ja teemuki kädessä. Silti palelen niin, etten pysty tekemään mitään töitä (jännästi kuitenkin pystyn blogittamaan kyllä). Tällä hetkellä olen lakossa. Melkein jo meinasin lähettää pomolleni viestin, että minut tavoittaa kännykästä loppupäivän ja  että siirryn kotiofficelle ( I wish..), koska toimiston lämpötila alittaa kaikki mahdolliset suositukset. Puhumattakaan työturvallisuudesta, koska harvoin nämä ikkunat itsestään avautuvat. Pientä jännitystä ja spekulointia tähän viikon alkuun. "Oliko se murto vain semmosta kiusantekoa vai mitä?" Ei voi tietää, eikä minua oikeastaan kiinnostakaan. Tämä on jo kuukauden sisällä toinen kerta kun maanantaina huoneeni lämpötila on kuin ruhovarastossa ja ikkuna sepposen selällään. Jännää..

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/dellflow/109597

Lazy Sunday mornings

Viikon paras päivä on sunnuntaiaamu, kun ei ole kiire minnekään. Arki menee säntäillessä antiloopin tavoin paikasta A paikkaan B, mutta sunnuntaisin voi kerätä itseään rauhassa sängyn pohjalta ilman mitään ohjelmaa. Ehkä parasta. Eilisen vietin saunassa ja porealtaassa lilluen, mahtavaa. Tahdon kylpyammeen! Ehkä sitten siihen Unelmakämppään joskus vaatehuoneen, parvekkeen ja tilavien neliöiden lisäksi. Nyt 27 neliöiseen ullanlinnalaisyksiöön ei valitettavasti voi paljoa ylimääräistä tunkea. Nyt päikkäreille zzzz

Talvisota

Tämä talvi ei lopu ikinä. Olen jo lopettanut kevään odottamisen ja hyväksynyt, että elämäni muistuttaa tästä eteenpäin elokuvaa Fargo. Joka puolella on harmaata lunta sekä liikaa polyesteria. Mitään ei tapahdu. Aamuisin kun poistun ulko-ovesta, saan liukastella kieli keskellä suuta ja toivoa että pysyn pystyssä. Joka toinen päivä tarvitsen veneen, koska äkillinen lämpötilan nousu on muuttanut kadut loskamereksi. Rämmin keskustaan ja toivon, että VR veisi minut edes joskus tunnin sisällä 300m päähän. Töissä tuijotan kalseita betonitaloja. Kotiin tulen jalat märkänä uituani viimeiset metrit... Fargo.

Vuodattamisen foorumi

Tänään jaksoin jälleen kerran ihmetellä ihmisten ajatuksenjuoksua ja sen erilaisuutta. Selasin järjestämäni tapahtuman verkkopalautetta ja erityisesti kohtaa "risuja ja ruusuja". Aika harva oli jaksanut runoilla mitään sen suurempia kiitosten lisäksi, mutta aina löytyy muutama innokas. Viikon voittaja on Palautteen antaja X, joka muisti minua puolikkaan A4.sen tekstillä, jota ei ollut kappalejaolla pilattu. Muistin henkilön saman tien, koska paikan päällä hän alkoi esittämään ajatuksiaan nuorison nykytilasta foorumilla, johon se ei kuulunut. Arvostan henkilön mielipidettä ja olen jopa hänen kanssaan monesta asiasta samaa mieltä, mutta... What Can I Do, nothing?

Palaute lähti eräästä sosiaalisia medioita koskevasta luennosta, jonka tarkoituksena oli innnostaa sekä tuoda esiin yrittäjille sosiaalisen median hyödyntämismahdollisuudet. Palautteenantaja X aloitti välittömästi paikan päällä argumentoimisensa "Facebook pilaa nuorison. Ei osata enää tiskata, ei mitään hyödyllisiä taitoja. Netissä vaan notkutaan. On se kumma!" Tämä oli kantavana aiheena myös hänen antamassaan palautteessa (jonka piti alkuperin koskea vain ja ainoastaan tapahtumaa).

On totta, että nykynuoriso ei ole enää suo, kuokka ja Jussi - sukupolvea ja kyllä, me käytämme nettiä. Netin käytöllä ja kotitöiden osaamisella ei tosin ole mielestäni mitään tekemistä toistensa kanssa. Koti on paikka missä opitaan elämän perusarvot ja taidot, eikä sitä voi ulkoistaa joukolle muita ihmisiä. Saati syyttää medioita siitä, etteivät omat lapset osaa tehdä sitä tai tätä. Palaute oli tapahtuman kohdalta hyvää, mutta loput 1500 sanaa olisi voinut suunnata vaikka paikallislehden mielipideosastolle..

Making choices

Päätin tammikuun alussa että tänä vuonna aion saada valmiiksi aloitetut projektit. Syvä vakaumus on ainakin näin tehdä, onnistumiseen on panostettu 115% mutta lopputulosta ei koskaan tiedä. Tähän mennessä olen jo saanut aikaiseksi

- Palata koulunpenkille suorittamaan liiketalousopintoni loppuun, vaikka minua ei aina innosta viettää torstai-iltaisin klo 17.30 -20.20 kuuntelemassa ja oppimassa suoraan töiden jälkeen. "Yritä edes!" sanoisi Lenita.

- Hankin kuntosalikortin. Olen jo käynyt yhdessä jumpassa.

- Olen toimittanut keskeneräisiä paperihommia päätökseen sekä maksanut kaikki rästissä olevat (= pöytälaatikkoon unohdetut paperilaskut).

- Aloittanut dieetin/ terveellisen ruokavalion. Kun kaipaa kylmänä talvi-iltana täyttävää ja tuhtia lohturuokaa, mutta ei pysty harjoittamaan ulkoliikuntaa viikkoihin koska siellä on niin kylmä että sormet jäätyvät alle minuutissa/ liukas/ kello on jo liian paljon/ mä en jaksa/ mua ei huvita niin lopputulos on sen mukainen. Hei vyötärö, missä olet!!

- Ja kuten tämä teksti osoittaa, olen jälleen aloittanut kirjoittelun. Tauko oli jopa hämmentävän pitkä.

Tästä se kuulkaas lähtee!