Tämä talvi ei lopu ikinä. Olen jo lopettanut kevään odottamisen ja hyväksynyt, että elämäni muistuttaa tästä eteenpäin elokuvaa Fargo. Joka puolella on harmaata lunta sekä liikaa polyesteria. Mitään ei tapahdu. Aamuisin kun poistun ulko-ovesta, saan liukastella kieli keskellä suuta ja toivoa että pysyn pystyssä. Joka toinen päivä tarvitsen veneen, koska äkillinen lämpötilan nousu on muuttanut kadut loskamereksi. Rämmin keskustaan ja toivon, että VR veisi minut edes joskus tunnin sisällä 300m päähän. Töissä tuijotan kalseita betonitaloja. Kotiin tulen jalat märkänä uituani viimeiset metrit... Fargo.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti