Romance

Kesäillan viilentyessä intouduin katsomaan telkkaria pitkästä aikaa. Ihana aurinkoinen ilta ja päälle vielä popcornia, lakua ja deittiohjelmamaraton hyvän ystävän kera. Oikeastaan koko asetelma nauratti molempia, koska  muotoillaan nyt vaikka näin ettei kumpikaan ole tässä viime vuosien aikana loistanut rakastajattaren roolissa. Mutta se on pikkuseikka!

Amerikan Unelmien Poikamies: mistä niitä saa tilata? Onko olemassa http://www.findmeahandsomeandrichhusband.comia/?  Voiko siellä maksaa Amexilla? Tuo Jason... huoh.. I-H-Q! Tumma, kohtelias ja komea mies kaikkien niiden hysteerikkojen keskellä. Jos sarja ei tulisi niin pitkällä viiveellä täällä Suomessa, olisin jo lentänyt Kaliforniaan pelastamaan kyseisen komistuksen. 10 min ohjelman alettua oli jo pakko Googlettaa, että kenen kanssa se menee yhteen. Tosin voittaja, joku Molly, ei kyllä tässä jaksossa edes näyttäytynyt vaikka kuinka yritin bongata. Mysteeristä!

Takaisin pilvilinnoista ja iltapukujen sävyttämistä valssi-illoista Amerikan malliin ja kotimaan markkinoille. Vuorossa Treffit Pimeässä. (Tähän väliin hysteeristä naurua). Oikeasti.. Pudotus oli kova. Otetaan kuusi lähijunalla importattua keravalaista ja laitetaan Hotel Haveniin hapuilemaan pimeässä. Ensimmäinen mietteeni oli, että miksi ihmeessä Haveniin eikä Sokos Hotel Vantaalle joka olisi huomattavasti sopivampi ko. tarkoitukseen? Valot pois Tulisuudelmasta ja onnea matkaan. Mielestäni on noloa, että itseään boutique hotelliksi itseään tituleeraava paikka on mukana näinkin nolossa ja lowclass ohjelmassa.

Pointtini: suomalaisten deittikysymykset. Ne toivat mieleeni tv-sarja Pasilan komisario Pöystin treffeillä.
"Marjukka, mä olen viime aikoina käynyt saamarin monilla treffeillä, joten mä kysyn suoraan: olet sä läheisriippuvainen, tai kiinni edellisessä suhteessa? Entä olet sä nisti? Juotsä liikaa? Keskeytteletkö sä toisia ihmisiä? Nauratko sä omille jutuilles? Haluatko sä aina kännissä laulaa Aikuista naista? Käytätsä hymiöitä? Oletko sä nähnyt Amélien sata kertaa eikä riitä? Oletsä hullu? Sairaalloisen mustasukkanen? Oletsä Shania Twain -fani? Onks sulle orvot koirat jotenkin loputtoman tärkeitä? "

Ja eräs kysymys, jonka esittivät KAIKKI jakson treffailijat "millainen sä olet kännissä?" Oikeasti. Unelmien Poikamiehessä kukaan ei kysynyt tuota, puhuttiin toki loputtomasti perhesuunnittelusta, urasta, harrastuksista yms. Suomalainen kysyy: "Millainen sä olet kännissä?" Miten tuohon pitää vastata? Onko se meidän todellisen luonteemme mittari? Kuinka usein pitää olla kännissä, jotta sen känniluonteen voi laskea oikeaksi luonteeksi? Ja ehkä tärkein, paljonko me muutumme ihmisenä parin kaljan jälkeen?

Kukaan ei koskaan myönnä muuttuvansa huonoksi ihmiseksi. Vakiovastaus joka ei vie pisteitä suuntaan eikä toiseen on, suluissa mitä se oikeasti tarkoittaa: "No mä oon harvoin kännissä (aina ja vähintään joka perjantai ja useimmiten siihen riittää puoltoista siideriä). Kai musta tulee semmonen iloinen, ehkä vähän puheliaampi (vähän rasittava, alan toistelemaan samoja juttuja). Joo mä oon semmonen puhelias ja iloinen (paitsi jos mulle tulee kauheat downarit ja sitten mä itken kaikille miten mä olen ruma läski, jota ei huoli kukaan. Joskus myös musta tulee mustasukkainen ja soitan mun kaikki exät läpi siellä Onnelan portaikossa, osan niistä haukun, osalle itken et mua harmittaa miten meillä meni poikki. Aamulla hävettää. Lopuks mä sammun vessaan ja joku mun kavereista kantaa mut kotiin)!

Illan voittajaksi selviytyi Miikka! Ensimmäisen tapaamisen perusteella täysin sulkeutunut, hiljainen maalaispoika joka kolmansilla treffeillä parin lasin sävyttämänä intoutui soittamaan hitaita Ressu Redfordin tahtiin. Noloa. Onnea voittajille! ..........noooooot.

Muru hei takki auki, täältä tulee hauki joka susta tykkää!

P-A-R-A-S biisi hetkeen. Päätyi heti ensimmäisen soiton jälkeen pyörimään repeatilla. Hauskat sanat, hyvä biitti, niin kesäbiisi 2010. Enjoy!

Vegaaneja, onko heitä

Päivän mieliteko: jauheliha. Eipä ole saanut sitä pariin viikkoon. Tai maustamatonta kanaa. Milloin elämästä tuli luovimista eri alojen lakkojen välillä? Milloin ei voi ostaa mitä haluaa (sikanautajauheliha kun ei käsittääkseni ole kovin paljoa pyydetty), ei pääse bussilla toisella puolelle kaupunkia tai on pakko suunnitella loppuviikon ruokaostokset niin ettei häiritse että kaupat ovat kiinni jonkin lakon takia? Ei voi ymmärtää..

Huh Hah Heijaa

Pää käy lievästi sanottuna ylikierroksilla. VALO!! KEVÄT!! Huhtikuu meni töissä huomaamatta ja pientä loppusilausta varten on talvi 2009-2010 taputeltu valmiiksi. Hyvästi Pasila! Elämä menee kausissa ja viime talvi olisi Dow Jones indeksillä mitattuna ollut varmaan miinus 15. Tai no.. Oikeastaan mikään ei ollut niin huonosti kuin kuvittelin tai sitten ne olivat kaksinverroin niin huonosti. Ajattelen aina, että jokaisessa tilanteessa voi olla onnellinen (bullshit), pitää vaan iloita eri asioista. Jos talvi pitäisi tiivistää yhteen hetkeen, se olisi Aamu Pasilassa:

Taistelen lumikinosten läpi kohti työpaikkaa, juna oli taas myöhässä. Lähti toki ajallaan mutta seisoi sitten aseman ja Pasilan välissä vartin. Kello on 7.58 eli liian paljon, tästä kävelee vielä 10min. Koko koruton betonilähiö on verhoutunut lumeen. Ihmiset, jotka kävelevät vastaan huokuvat tyytymättömyyttä ja anemista arkea. Lopulta selviän työpaikalle 45min taistelun jälkeen. Pomoni katsahtaa kelloa. "Se on Anne 08.08." Maailma varmasti romahtaa siihen kahdeksan minuutin myöhästymiseeni... mrrrr.

Ehkä parhaiten talven Päiväni Murmelina- jatkumoa kuvaa parhaiten seuraavat muutokset (= leffa kertoo siitä miten päähenkilö elää saman päivän yhä uudelleen. Se on puuduttavaa katsottavaa..)

• Alkaa pitää normaalina lähijunan käyttöä ja siihen juoksemista. Joka_aamu. (Okei myönnän: säästän nykyisen työmatkan takia melkoisesti taksikuluissa).
• Ei pidä Jipun tuotantoa ahdistavana vaan lohduttavana ja lämpimänä. Pitää normaalina ko. tuotannon kuuntelemista 2h päivässä, kolme kuukautta putkeen.
• Alkaa ymmärtää mistä Ismo Alanko oikein laulaa eikä vaihda radioasemaa ensimmäisten sävelten aikana  (????????????????????????).
• Huomaa nauravansa hysteerisesti piirrossarja Pasilan letkautuksille.
• Huomaa myötäilevänsä palavereissa sitä miten a) sosiaalinen media - mikä media? b) eihän täällä kukaan edes puhu englantia c) onko kaikilla nyt kahvi ja dominokeksi kädessä että voidaan aloittaa?

Tästä on kuitenkin lähdetty hurjaan nousuun! Elämä voittaa, kaikki voittaa, mä voitan!

"Neponen, mä näin elämäni filminä siinä, kun kaaduin. Ei ollut häävi kyllä, kaksi tähteä antaisin korkeintaan. Surkeat ekstrat oli kans." Pasila TV-2

Muutoksia y-akselilla

Milloin sitä ehtisi keskittymään yhteen asiaan kerrallaan? Ehkä sitten vapun jälkeen. Tällä hetkellä meneillään

- Siirtymä uuteen työhön  http://sukkia-ja-samppanjaa.blogspot.com/2010/03/patkatyolaisen-arkea.html
- Vanhan työn keskeneräiset projektit, joissa olen mukana toukokuuhun asti.
- Opiskelujen Part 1 päätös - vielä kun saan kaikki palauttamattomat tehtävät valmiiksi.
- Kuntoprojekti
- Kämppäprojekti (pientä laittoa)

No ainakaan ei tarvitse miettiä miten sitä vapaa-aikansa käyttää kahden työn, koulun ja joidenkin harrastustensa välillä. Huoh... kyllä tää tästä ja ylöspäin mennään!

Viikon biisi!

Ehkä osuvin biisi hetkeen, en voi lopettaa nauramista LOL. Ja itsehän en allekirjoita tätä.. NOT :D

Kaikkee krääsää kertyy, ei kerkee mihkää kiintyy
Heität yhtee myttyy myttyy kaapin pohjalle ryttyy ryttyy
Teet pitkii shoppailu retkii lennät hakee Milanost meikkii
Käytät yhtä tiettyy merkkii, kämppä täynnä laukkui ja kenkii
 Jotkut muijat ei tunne rajojansa, ne elää yli varojensa
Ne ei tunne rahojansa
Ne vaan tuhlaa ja tuhlaa

Pätkätyöläisen arkea

Pari vuotta pätkätöitä ja epämääräisen pituisia määräaikaisuuksia huhkittuani olen nyt mahdollisessa rekrytointiputkessa kohti vakituista työpaikkaa. Ei se toki ensimmäinen vakityöpaikkani ole, mutta tavallaan ensimmäinen lajissaan ja pääkaupunkiseudulla. Minut on yleensä valittu työtehtäviini noin puolen tunnin pituisen haastattelun jälkeen. On kerrattu mitä olen tehnyt, mitä opiskelin, mitä harrastan ja sen senmoista. Joskus mietin kun täyttelin noin sataviisikymmentä (okei, pientä hyperbolaa) työhakemusta, että minne ne hukkuvat. Eivät välttämättä minnekään. Aina sieltä voi ponnistaa jotakin, kuten nyt.

Täytin alussa mainittuun firmaan työhakemuksen joskus jo aikaa sitten. Mitään ei kuulunut silloin takaisin päin. Nyt yhtäkkiä soitettiin, että kiinnostaisiko minua tämän tyyppinen työ, jota heillä olisi tarjolla? Totta kai. Keksin jotakin miksi ko. firma minua alunperin kiinnosti ja miksi minä sopisin sinne työntekijäksi. Totuus on, että täytin hakemuksen firman nimen takia. Sitä kuulee harvoin ja se on aika ponteva. Mutta eihän sellaista voi sanoa.

Sovin minulle soittaneen henkilön kanssa puhelinhaastattelusta seuraavalle keskiviikolle. Puhuimme tunnin, edeten melkoisella vauhdilla (hänellä kiire, minä töissä). Sitten sovimme, että tulen käymään. Puhuimme lisää, tällä kertaa 2,5h ja minua haastatteli vuoron perään 3 muuta henkilöä. Jatkoimme seuraavalla viikolla kolmen uuden haastattelijan kanssa pari kolme tuntia lisää. Viimeisin heistä istui toisessa maassa ja minä hymyilin videokonferenssin välityksellä hänelle.

Sitten toimitin perinpohjaisen selvityksen opiskeluistani, todistuksistani ja muista asiakirjoista. He keskustelivat suosittelijoideni kanssa, toimitin laajennetun listan heistä. Sain kuulla olevani ykkösehdokas. Tänään sain puhelun, että saan kirjallisen tarjouksen (?) yritykseltä tänään illalla tai viimeistään huomenaamulla.

"Me olemme maailman johtava ******** alan yritys. Rekrytoimme alan parhaat kyvyt ja asiantuntijat, huippuyliopistoiden creman (=espresson pinnalla oleva vaahto) sekä kaikki, jotka meillä työskentelevät ovat osoittaneet kykynsä toimessaan. Emme markkinoi missään tai kenellekään. Asiakkaamme ovat kunkin toimimaan 50 suurinta yritystä listalla, heistäkin me valikoimme asiakkaiksi vain puolet. Me emme syleile laajaa asiakaskuntaa, me keskitymme pyramidin kärkeen ja sitä paitsi kun me laitamme laskun työstämme, ei kellään muulla ole sitä edes varaa maksaa."

Heti tämän jälkeen tiesin sopivani yritykseen kuin punainen pohja mustiin korkkareihin. Puhuja käytti enemmän superlatiiveja kertoessaan yrityksestä kuin minä blogikirjoituksissani. Täydellistä! En vaan jaksaisi enää odottaa sitä tarjousta ja tarkistaa mailiboxiani 125. kerran. Extrajännää!!! Ja päivän päällimmäinen ajatus kaikesta hehkutuksesta huolimatta: Pessimisti ei pety!

To be continued...